Ajallisesti puolivälissä taloudellista riippumattomuutta

Siitä on jo pitkä tovi, kun viimeksi kirjoittelin. Ja paljon on tapahtunut.

Olin Microsoftilla töissä vielä, kunnes puhelinbisnes lakkautettiin. Pidin pitkän kesäloman ja pohdin, mikä on tärkeää. Olin vaikeiden päätösten äärellä: hakeako kovapalkkaiseen duuniin, vaiko lähteä toteuttamaan mielummin itseäni ja tinkiä palkasta. Siitä vähän myöhemmin.

Tarkastellaampa varallisuuden kehittymistä tavoitteita vasten. Viimeinen hyppäys nosti itseni jälleen tavoitteen päälle, johtuen Microsoftin anteliaasta irtisanomispaketista.
Eli tavoitteessa edelleen ollaan, mutta miksi? Totuus on, että osakesijoitukset ovat olleet keskinkertaisia. Minkäänlaisia ylituottoja en ole onnistunut aikaansaamaan. Sen sijaan säästöön on jäänyt merkittävästi ennakoitua suurempia määriä.

Alkuperäinen tavoite on asetettu vuoteen 2023, jolloin täytän 40 vuotta. Aikataulusta en meinaa tinkiä, mutta olen havahtunut siihen, että kenties tavoiteltu varallisuuden määrä on kohtuuton ja perustui varsin epärealistisiin odotuksiin sijoitusten tuotoista omiin kykyihin nähden. Toisaalta, olin aliarvioinut säästöön jäävän määrän, mikä näin alkuvaiheessa on kompensoinut, mutta vaikutus pienenee luonnollisesti jatkuvasti.

On tullut aika hieman korjata tavoitteita.

Tässä irtisanoutuneena lomaillessa päädyin siihen, että taloudellinen riippumattomuus ajoi päätöksiäni liikaa, enkä enää nauttinut matkasta riittävästi. Suorat osakesijoitukset olivat ehkä prosentin verran (ei prosenttiyksikön) päihittämässä vertailuindeksiä, mutta vei aivan liikaa energiaa. Samalla, kun uutta työpaikkaa mietin, huomasin, kuinka paljon onnellisemmaksi tulen, kun rooli on itselleni oikeanlainen - ei se parhaiten palkattu. Samalla tuli katsottua omaa kulutusta melko tarkkaan, ja ymmärrettyä, että taloudelliseen riippumattomuuteen ei vaadita miljoonaa euroa. Päädyin siis uuteen työhön enemmän optimoiden omaa onnellisuutta, kuin maksimipalkkaa. Palkka tippuu hieman Microsoftilla työskentelystä, mutta on valtavasti motivoivampaa.

Ja se sijoitusstrategia - se on muuttunut. Olen huomannut omien panostusten olleet riittämättömiä indeksin päihittämiseen ja sen vuoksi laiskistunut. Olen siirtymässä pois suorista sijoituksista ja viemässä varat pienikuluisiin ETF:iin. Suosin paljon osingot uudelleensijoittavia ETF:iä verohyötyjen takia - ja helppouden. Samalla olen lähtenyt mukaan vertaislainaamiseen, joissa tuntuu olevan melko hyvät tuotot hajauttamalla hallitulla riskillä. Madalsin tavoitettani hieman, sekä tuotto-odotuksia, mutta korjasin säästöastettani suuremmaksi.

Ajallisesti ollaan melkein puolivälissä. Varallisuudellisesti noin kolmasosassa. Maali alkaa jo häämöttää ja tähänastiset saavutukset valavat uskoa siihen, ettei tämä puuha mitään ihan kuuhun kurkottamista sitten olekaan.
Blogipostit saattavat sisältää kumppanuuslinkkejä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti