Toisaalta, ainainen säästäminen on tylsää ja onhan raha tarkoitettu käytettäväksi. Rahalla itsessään ei pitäisi kenellekään olla itsearvoa, ainoastaan rahan hyötyarvolla. Tämä hyötyarvo kannattaa luonnollisesti realisoida, paitsi se osa, jonka haluaa jättää jälkipolville.
Säästäminen vs. kuluttaminen
Kuten mainitsin, säästäminen ei ole luonnollista, eikä se ole kivaa. "Säästösuunnitelmasta" puhuttaessa mieleen tulee usein kulujen supistamista, vähemmän ravintolaruokaa, matkailusta nipistämistä yms. negatiivissävytteistä vyön kiristämistä. Asian voi kuitenkin ajatella toisin päin - ja mielestäni kannattaakin.
Puhutaampa siis kulutussuunnitelmasta.
- Laske tulosi yhteen
- Poista elämiseen tarvittavat kulut
- Katso mitä jää jäljelle
Ja nyt se merkittävä ero: säästösuunnitelma (melkein) olettaa, että loput laitetaan sivuun. Jos ostat uuden töllön tai videotykin, tämä on aina ylimääräistä, jotenkin huonoa ja epäonnistunutta. Säästösuunnitelma aiheuttaa kaiken moisen "törsäyksen" yhteydessä pahoinvointia.
Sen sijaan, jäljellä olevalla rahalla suunnitellaan kaikkea kivaa: matka New Yorkiin, se kauan kaivattu videotykki, robottipölynimuri ja ajoitetaan sopivaan ajankohtaan (mitä enemmän jaksaa odottaa, sen parempi tietty - muttei ikuisesti). Ja NYT loput menevät säästöön. Jääkö säästöjä riittävästi? Jos ei, katsotaan voiko kulutusta suunitella uudelleen. Jos jää, hyvä!
Miksi suunitella mielummin kulutusta?
Se on kivempaa. Kuinka mukavaa on odottaa tulevaa matkaa! Haikailin olohuoneen audion uusimista kaksi vuotta, ja kun vihdoin päätin hankkia ne, melkein tuli huono omatunto törsäämisestä. Elämisestä katoaa mielekkyys, jos ikinä ei saa käyttää rahaa. Sen sijaan, kun rahankäytön suunnittelee hyvin ennalta etukäteen, säilyy motivaatio myös säästämiseenkin.
